maanantai, 26. kesäkuu 2017

Juhannuksen jälkeistä elämää

juhannus.jpg

Maanantai löi vasten kasvoja klo 6 herätyskellon muodossa. Se oli jo hieman varoitellut aamuviiden aikaan kahden kurkkukipuisen lapsen muodossa. Lapset lääkittiin, kiedottiin uudestaan peittoihin ja jätettiin nauttimaan kesäloman hitaista aamuista. Minä hipsuttelin aamutoimiani ja kävin koiran kanssa aamulenkillä. Aikainen aamulenkki sen kanssa menee aina samaa reittiä ja typykkä nauttii hitaasta kävelystä ja siitä, että se saa nuuhkia jokaisen ruohotupsun rauhassa. Sekään ei jaksa vielä hötkyillä. Katselin taivaalle ja ajattelin päivästä tulevan ehkä jopa puolipilvinen ja jätin juhannusviikonlopun jälkeiset makuupussit ja teltan edelleen pihalle kuivumaan ja tuulettumaan. Ei olisi kannattanut, nyt ne olivat töistä tullessani hieman märempiä kuin eilen!

teltta%20.jpg

makuupussi.jpg

Juhannuksen vietin lasteni ja ison ystäväporukan ympäröimänä Itä- Suomessa. Mökki oli Pyhäselän rannalla mutta niin pieni, että yöpyminen tapahtui teltoissa. Perille pääsin vasta perjantaina iltapäivällä, kun muut olivat jo siellä olleet tovin. Tästä syystä sauna oli jo lämmin ja ruoka tulella, kun astuin mukaan juhlaan. Olin päättänyt, että nyt on aika rauhoittua olemaan ja nauttimaan. Keho nimittäin antoi varoittavia merkkejä väsymyksestä, pulssi oli koholla ja pienikin rasitus hengästytti kovasti ja väsyin helposti. En ollut saanut liikkumisesta vähään aikaan iloa ja koin sen vain suorituksena mikä pitää toteuttaa. Ehkä Jukola oli kuitenkin ollut kovempi suoritus kuin olin ajatellut. En ole saanut itseäni liikkeelle, sohva  ja makuuasento vetää enemmän puoleensa. No, tänä juhannuksena ei todellakaan tullut sitten hiki kuin syödessä ja saunoessa. Sauna oli aamusta iltaan kuumana ja uimassa kastautumassa jääkylmässä järvessä käytiin. Lapset touhusivat porukalla sisällä ja ulkona, koiriakin oli joukossa juoksemassa. Grillattiin kanaa, pihviä, makkaraa, halloumia, kesäkurpitsaa, herkuteltiin suolaisella ja makealla sekä muutamalla siiderillä huuhdeltiin ruoka alas. Grillejä ja tulipaikkoja oli parhaimmillaan kolme yhtäaikaa käytössä, että ruoka saatiin tehdyksi. Saimme hysteerisen naurun saattelemana aikaiseksi myös pannukakun, ei ehkä maailman kauneinta mutta hyvää!

munat.jpg

Maailman paras pannukakku!

pannukakku.jpg

Sen verran juhannuksena liikuin, että kävin hakemassa muutaman kilometrin päästä geokätkön ja toisen veneellä pienen matkan päästä. Tälle kesälle olenkin asettanut itselleni tavoitteen liittyen geokätköilyyn. Haluan saada 1000 kätköä täyteen, tällä hetkellä minulla on 754 kätköä löydettynä. En kuitenkaan halua tehdä siitä itselleni rasitetta vaan pitää sen kivana harrastuksena. En lähde tarkoituksellisesti juoksemaan purkkimäärien perässä vaan haluan nauttia siitä, että löydän kivan kätkön, joka on toteutettu hienosti. Haluan sen esittelevän minulle jonkin kivan paikan ja tutustuttavan minut ympäristöön tai nähtävyyksiin. Kätköt antavat myös reissuista kivan muiston. Sitten, kun minulla on 1000 kätköä täynnä, voin harkita oman kätkön tekemistä. Suunnitelmia sen suhteen on jo olemassa!

maisema.jpg

Keskikesän juhla on nyt takanapäin mutta pitkä (kuuma) kesä edessä!!

maanantai, 19. kesäkuu 2017

Joensuu- Jukola 2017, Venlojen Viesti

jukola.jpg

Nyt väsyttää. Takana Jukola viikonloppu Venlojen viestissä. Tänä vuonna se järjestettiin Joensuussa Enossa. Lähdin sinne perjantaina heti töiden jälkeen, eli perillä olin joskus klo 23 aikaan. Muu porukka oli jo pystyttänyt puoljoukkueteltan pystyyn, minun ei tarvinnut muuta kuin viedä tavarat teltalle. Kiitokset siitä heille! Onnekseni pääsin autolla teltan viereen (se etu on yleensä aina, kun tulee jo perjantaina paikalle), purin tavarat ja sitten vielä auton vienti parkkiin. Sain sen sopivasti Enon keskustaan, eli kävelyä ei tullut kuin vajaa kilometri. Parkkialue olisi oikeasti ollut 4 km:n päässä.. Tähänkin asiaan sain apua telttakavereilta. On se vaan ihanaa, kun ympärillä on ihmisiä, jotka auttaa ja tukee. 

teltta.jpg

Olin seurannut muutaman päivän ajan säätiedotuksia ja se lupasi aurinkoa ja poutaa koko viikonlopuksi. Olin rohkeasti jättänyt saappaat kotiin, koska kisakeskus oli pääosin asfalttia. Päätin tallustella polkujuoksukengillä koko viikonlopun, ne nimittäin sopii säähän kuin säähän. Ja niinhän siinä kävi, että lauantai oli helteinen, aurinko paistoi kuumana eikä mikään vesi meinannut riittää pitämään janon tunnetta pois. Hetken jo pelkäsin, ettei nesteet enää imeydy, jalat ja sormet olivat sen verran turvoksissa jo. Päätäkin särki ja tuli huono olo, säikähdin saavani auringonpistoksen ja hakeuduin mahdollisimman varjoon, että jaksaisin suunnistaa. Kaatosade tuli sitten sunnuntaina, kun ajelin jo Varkaudentiellä kotiinpäin. Kelit ja ajoitus ei olisi voinut olla tänä vuonna paremmin kohdallaan.

min%C3%A4.jpg

Suunnistin kakkososuuden viestissä, meillä oli sama juoksujärjestys kuin viime vuonna. Silloin suunnistimme kaikki Jukolassa ensimmäistä kertaa ja sovimme nyt jo, että ensi vuonnakin mennään ja silloin on vuorossa Lahti- Jukola 2018! Lähtö oli klo 14, kävin katsomassa lähdön ja sitten suuntasin ajatukset kohti omaa suoritusta. Olin jo aiemmin käynyt tarkistamassa emitin toimivuuden (toimi!), katsomassa lähtöpaikan ja suunnan K- pisteelle sekä sen, millainen maaliintulo olisi tänä vuonna. Lähtöpaikalla tulisi olemaan varjoa, joten sinne voisi mennä jo ajoissa odottelemaan. Olimme joukkueessa viime vuoden tulosten perusteella laskeskelleet, että ykkösosuuden venlalla menisi ainakin 1,25h metsässä, joten minun tulisi olla paikalla lähdössä viimeistään klo 15.20. Vaihtopaikalta oli K- pisteelle kuulemma pitkähkö siirtymä mutta se oli tietenkin viitoitettu. Ja se maaliintulo, nousua ja puusilta ylös ja alas. Onneksi pysyin pystyssä ja jaksoin juosta (tai ainakin jolkotella) sen matkan yleisön hurratessa. Se auttaa muuten jaksamaan, kun yleisöstä kuulee oman nimen ja näkee tutun naaman siellä kannustamassa. Hymy huulessa tulin maaliin vaikka olinkin todella kuumissani ja janoinen. 

Maasto oli aikamoista, nousua ja laskua mutta pohja oli miellyttävä. Paljon varvikkoa vaikkakin risukkoa ja puuta riitti matkan varrella. Etukäteen oli puhetta siitä, miten haastava maasto on ja reitti vaikea. Olisi suunnistettava tarkasti ja mieluummin hitaasti kuin juosta kovaa ja tehdä virheitä suunnistuksessa.Etukäteen minulla oli todellinen ahdistus ja olin moneen kertaan miettinyt peruuttamista. En kokenut olevani valmis, suunnistaminen oli jäänyt todella minimiin kevään aikana ja olin vielä mennyt ostamaan peukalokompassin enkä kokenut olevani sinut sen kanssa. Tein todella ison työn etukäteen henkisen puolen kanssa tänä vuonna. Suuri haaste oli se, että oma suoritus vaikuttaa koko joukkueeseen. Pelotti lähteä metsään. Ahdistus kasvoi ihan järjettömän suuriin sfääreihin ja pe- la yö meni lähes valvoessa. Tällaista en ollut kokenut aiemmin. Lauantai- aamuna lähdimme porukalla pyöräilemään geokätkölle, matkaa tuli yhteensä noin kahdeksan kilometriä, siinä ajatukset saivat tuulettua ja sain jotenkin kasattua itseäni. Päätin onnistua, yritin ottaa niskalenkkiä tunteistani. Kätköilyn jälkeen kävin aamupalalla, lepäilin ja kasailin ajatuksiani. Mietin ja suunnittelin miten toimisin metsässä. Kun olin käynyt katsomassa lähtöpaikan, aloin valmistautumaan. Hiukset, vaatteet, kisanumero, emit, kompassi, kengät ja vähän vielä syömistä ja juomista. Sitten olin valmis siirtymään lähtöpaikalle. Suunnistus sujui, jaksoin juosta eikä pahempia pummeja tullut. Aika pitkälti menin suunnalla, metsässä kuului rastinumeroiden huutelua ja ihmiset ympärillä vaihtui. Välillä olin joukon vetäjä ja välillä joukon mukana juoksija. Kartalta tipuin kerran, onneksi en pahasti ja suunnanmuutoksella selvisin siitä. En ollut katsonut koko matkan aikana rastien määrää ja yhtäkkiä olinkin jo menossa viimeiselle rastille, tajusin onnistuneeni!

Ja taas kävi niin, että suorituksen jälkeen olin niin tunteiden vallassa, että kyyneleitä piti niellä. Olin tyytyväinen suoritukseeni, olin maalissa hyväksytyn suorituksen kanssa ja onnistuin jopa parantamaan suoritustani edellisvuoteen verrattuna!

geok%C3%A4tk%C3%B6.jpg

 

 

 

maanantai, 12. kesäkuu 2017

Kesän tuntua!

Pääsin kokeilemaan lajia, josta olen haaveillut jo pitkään. Silloin kun laji tuli pinnalle, ajattelin, että taas yksi trendilaji jota kaikki harrastaa ja hehkuttaa. En jaksanut kiinnostua mutta sitten laji tuli jäädäkseen ja aloin kuitenkin kiinnostumaan siitä enemmän. Pakkohan lajia on ensin kokeilla ja sitten vasta muodostaa mielipiteen siitä. Halusin tietää, mikä siinä lajissa, eli suppailussa, on niin hienoa!

"Stand Up Paddling, suomeksi tuttavallisemmin suppailu, on Hawaijilta alkunsa saanut surffauksen kantamuoto. SUP-laudalla melotaan keskellä lautaa seisten, hartioiden levyisessä asennossa, varpaat eteenpäin. Melontatekniikka muistuttaa jossain määrin maastohiihtoa; liikkeissä vatsalihakset tekevät töitä, mutta koko kroppa saa treeniä melontalenkin aikana. Erityisen mukavan melontalenkistä tekee tavallista kajakki- ja kanoottimelontaa huomattavasti parempi näkyvyys."(http://www.purjelautaliitto.fi/sup/)

sup%20jalat.jpg

Pieni ja tyyni lampi, sininen taivas, auringonpaiste. Korvia huumaavaa hiljaisuus. Välillä käy pieni tuulenvire. Seison sup- laudalla, joka on yllättävän vakaa, jalat kohti menosuuntaa. Melon hiljaa ja rauhallisesti, otan tuntumaa lajiin. Lauta lipuu tasaisesti eteenpäin ja sen päältä on helppo tähyillä eteenpäin ja katsella maisemia. Lauta menee helposti uppopuiden päältä ja matalissa kohdissa eikä jää kiinni. Laudan hallinta on helppoa pienen alkukankeuden jälkeen. Vesi ei ole minulle elementti, josta sanoisin pitäväni ja se tuo lisäjännitystä. Eli nyt on pakko onnistua, ettei kaadu ja joudu vedenvaraan! Sen verran lajista innostuin, että aloin haaveilemaan omasta sup- laudasta..

Kokeilimme myös sup- joogaa. Vetäjänä toimi Tiina Kassari.

"Notkistu, voimistu, nauti kauniista maisemista ja kuuntele laineiden liplatusta.SUP Voima ja venyttely -tunnilla tehdään peruslihaskunto- ja venyttelyliikkeitä SUP-laudan päällä. Lopuksi rentoutus järvellä. Treenit kehittävät erityisesti vartalon hallintaa ja tasapainoa ja sopivat aloittelijoille."

(http://www.jalolautta.fi/SUP-melonta.php)

Sup- jooga ei ollut niin vaikeaa mitä etukäteen sen ajattelin olevan. Lauta tosin ei antanut mitään virhemahdollisuutta tasapainon suhteen ja heti huomasi, jos teki liikkeen toispuoleisesti eikä keskivartalo ollut riittävän napakka. Keskittyä piti joka hetki ja liikkua tasaisen varmasti, myös silloin, kun se ampiainen meinasi tulla liian lähelle. Lämpö, maisemat ja äänet antoivat hyvän lisämausteen joogalle. Vesipullo olisi pitänyt olla mukana mutta ajattelin sen olevan laudalla tiellä. Hyvin olisi pullo mahtunut mukaan, myös jonkinlainen päähine olisi ollut hyvä. Auringonpaahteessa taisi pieni auringonpistoskin tulla. Rentoutumisvaiheessa pääsi lähelle taivasta ja tiesin, etten unohda sitä tunnetta ja hetkeä koskaan.

Tämä oli ensimmäinen kerta joogassa, pilatesta olen tehnyt enemmän. Hengitystekniikka oli ainakin erilainen, en päässyt ihan selvyyteen, miten olisi pitänyt hengittää. Mutta ohjaaja muutaman kerran komensi hengittämään nenän kautta sisään ja ulos. Siinä hengitellessäni tuli vähän huimaava olo ja ajattelin, ettei tainnut ihan oikein mennä. Tutkiskelin asiaa sitten jälkikäteen, koska olen ymmärtänyt hengityksen olevan tärkeä osa joogaa. Ja kyllä, hengitysharjoitukset (pranayama) ovat keskeinen osa joogaa ja sitä pidetään kehon ja mielen hyvinvoinnin edistämisen tärkeänä välineenä. Hengitystekniikoita on monia erilaisia ja jo parin minuutin harjoituksella päivittäin saa tuloksia. Hengitysharjoitusten ideana on siis saada parasympaattinen hermosto aktivoitumaan, jolloin keho rauhoittuu ja elimistön stressitila laskee. Hengityksen merkityksestä lueskellessani huomasin sen merkityksen myös muiden lajien kohdalla. Minulle on aina ollut vaikeaa saada juoksun aikana hengitys luonnolliseksi ja nyt joudunkin siis harjoittelemaan tätä hengitysasiaa myös juostessani. Kerron tuloksista sitten myöhemmin!

Päivän saldona oli siis kahden uuden lajin kokeilu, joista kumpikin yllätti positiivisesti ja joista molemmista jäi jotain sukanvarteen. Suppailua olen käynyt jo toistamiseen kokeilemassa ja aion viedä myös lapseni sitä kokeilemaan! Hengittelyt ovat vielä alkutekijöissä..

loppi%20j%C3%A4rvi.jpg

 

 

keskiviikko, 31. toukokuu 2017

NUTS Karhunkierros 2017

Ruka.jpg

Lähtö oli Juumasta 27.5.2017 klo 13.45. Matkaa kertyi lähes 34 km/ 870m. Aikaa minulla meni 6.47.08. Maalissa silmiin nousi kyyneleet, kaulaani sain mitalin ja halauksen Mikko "Peltsi" Peltoselta. Kovasti maalissa kyseltiin, oliko ollut kivaa ja nautinko matkanteosta ja suoraan sydämestä pystyin sanomaan nauttineeni ja matkanteko oli ollut enemmän kuin kivaa. En olisi ikinä voinut kuvitella tulevani maaliin tuossa ajassa, tavoitteeni oli päästä maaliin ja vielä aikarajan puitteissa. Tuota onnentunnetta on nyt kestänyt pari päivää ja edelleen kertaan mielessäni juoksua, hetkiä matkan varrelta, mikä meni hyvin ja mitä olisin voinut tehdä toisin. Tunteet ovat edelleen hyvin pinnassa, suoritusta seuraavana aamuna tuli ihan itku, kun kaikki jännitys ja keskittyminen purkaantui. 

Ilmoittautuminenhan polkujuoksukisaan oli hetken mielijohde. Olen harrastanut juoksua pari vuotta. Viime aikoina toki juossut enemmän myös poluilla mutta pisin matkani oli vain 8km, mitä olin juosten tehnyt. Siskoni kysyi, lähtisinkö mukaan ja hetken mietittyäni olin ilmoittautunut kisaan ja houkutellut myös mieheni osallistumaan. Ajattelin, että aikaa treenata on monta kuukautta ja jos en pysty juoksemaan niin aina voi kävellä. Ei se ihan noin sitten mennyt. Polkujuoksu kummitteli ajatuksissa jatkuvasti. Kroppa pisti vastaan eikä harjoittelu edennyt odotetusti, vaan selkä oikutteli enkä pystynyt juoksemaan tai liikkumaan mitenkään muutenkaan. Maatessani kykenemättömänä liikkumaan, lisääntyi ahdistus, kun tulevaa kisaa ajatteli. 

Kaikesta huolimatta lähdimme loman viettoon Rukalle jo viikkoa ennen koitosta. Lepäsin ja söin hyvin (paljon). Viikon aikana tuli tehtyä kevyttä liikuntaa juoksua silmällä pitäen. Tässä vaiheessa oli saanut itseni jo siihen kuntoon, että juoksu kulki ja kivut oli hallinnassa. Tein vain yhden kovemman treenin lumihangessa heti alkuviikosta. Silloin lumihangessa juostessani kohti isoa nousua ajattelin, että mihin olen itseni laittanut. Ei tätä kukaan selväjärkinen tee. Tulla etelän helteistä Kuusamon pakkaseen ja lumeen tarpomaan ja palelemaan, kesäloma kuitenkin menossa. 

Perjantaina, eli juoksua edeltävänä päivänä, tankkaus oli käynnissä ja ajatukset kovasti jo juoksussa. Kävimme kannustamassa 160km:n juoksijat matkalleen ja tunnelma torilla oli huikea. Siskoni saapuessa illemmalla samalla mökille, me juoksijat laitoimme juoksuvaatteet päälle ja juoksureput selkään. Hölkkäsimme Rukan torille lyhyen matkan varusteiden tarkistukseen ja ilmoittamaan itsemme paikallaoleviksi. Kädet ihan tärisivät ja innostus lisääntyi, kun saimme käsiimme numerolaput ja kartat. Nyt se oli totta, huomenna juostaan!

kello.jpg

Lauantaiaamuna syötiin vahva aamupala ja aloitettiin urheilujuoman siemailu. Juoksuvaatteet päälle, hiusten letitys, numerolapun kiinnitys, juoksurepun pakkaaminen (avaruuslakana, pilli, ideaaliside, kuivat sukat, puhelin, vara- akku, energiageelit, siripirit, merisuolaa, rakkolaastarit, huulirasva, kartta, vettä) ja juoksukello käteen. Puolenpäivän aikaan joukkomme sai vahvistusta ja lähdimme autolla lähtöpaikalle Juumaan noin 30 km:n päähän. 

5,4,3,2,1 ja niin lähti ryhmämme juoksemaan! Nauratti, olisi tehnyt mieli pinkoa menemään mutta pakko oli pidätellä, ettei heti väsyisi. Koko matkan tuntui juokseminen hyvältä, epätoivon hetkiä ei tullut missään kohdassa vaikka maasto haasteellinen olikin. Polut tarjosivat kuivaa ja tasaista menoa, upottavaa suota, kylmää vettä, mutaa, lunta, juurakoita, kiviä, pitkospuita sekä jyrkkiä nousuja ja laskuja. Ihmiset ympärillä olivat iloisia ja ryhmähenki hyvä. Sai juosta omaa juoksua ja tarvittaessa muista ihmisistä sai juttukaveria ja tukea, jos sitä kaipasi. Tietenkään juoksu ei ollut helppo juttu, siinä joutui laittamaan itsensä likoon kokonaan ja itsestä sai ja piti ottaa irti kaikki. Se oli siinä kuitenkin se paras juttu. Palauduin juoksusta fyysisesti aika helpostikin, nyt juoksusta on kolme päivää ja olen käynyt 4 km:n lenkillä. Syöminen tuntuu pahalta, etovaa oloa on ollut sunnuntaista lähtien. Nälkää onneksi tunnen. Henkinen palautuminen vie kauemmin, ainakin tällä kertaa. Kertaan asiaa mielessäni jatkuvasti ja käyn läpi siihen liittyviä asioita. Siksi osittain tämä blogikin sai alkunsa. 

Huippuhetki: Valtavaaran valloitus

Noloin hetki: kaatuminen hirveän huudon kera 5km:n kohdalla 

Huolto: 10 ja 27 km:n kohdalla (banaania, suolakurkkuja, mandariinia, sipsejä, keksejä, urheilujuomaa ja vettä). Matkan aikana otin merisuolaa ja 1,5 energiageeliä, vettä meni 2,5 litraa.

Vammat: oikea polvi otti itseensä ja kipeytyi juoksun jälkeen, vasen sääri mustelmilla ja allit on kovasti kipeät (minkäköhänlainen on juoksutyylini..?)

Kengät: La  Sportiva Bushidot, täydelliset. Kevyet, pitävät, eikä rakkoja tullut. Vesi pääsi sisään mutta myös ulos.

Vaatetus: kerraston paita ja ohut juoksutakki, kerraston housut ja juoksuhousut, huivi kaulassa ja panta päässä, hanskat. Juoksusukat. Yhtään ei liikaa eikä liian vähän päällä.

Maisemat: upeita aina silloin kun katseen uskalsi nostaa maasta ylöspäin

Matkan mittaus: Juoksukellon (Polar M200) akku loppui 28km:n kohdalla ja sport tracker lopetti mittaamisen 7 km:n kohdalla. Ei mennyt ihan putkeen...

Maali: riemua, itsensä ylittämistä, naurua ja itkua