tiistai, 12. maaliskuu 2019

Sairautta ja murhetta

Paljon on tapahtunut enkä ole vielä lähellekään sinut asioiden kanssa. Syksyllä sain astmadiagnoosin, viime viikolla diagnoosin migreenistä ja henkisesti voin erittäin huonosti, koska kotona ei ole kaikki hyvin. Tällä hetkellä satsaan energiat siihen, että kaikesta huolimatta nukun hyvin (tai ainakin yritän..) ja pidän huolta syömisestäni, että syön riittävästi enkä repsahda naposteluun ja herkutteluun. 

Syksyllä siis hakeuduin lääkärin vastaanotolle, koska allergiani alkoivat vaivata mieltäni ja kroppaani enemmän ja keväällä olin puhaltanut jo pef- mittauksia jotka näyttivät madaltuneilta. Lääkärin kunnellessa ja miettiessä minun oireita, sanoi heti, että astmalta kuulostaa. Siitä lähti sitten pef- seurannat, joita olen tässä muutaman kerran jo suorittanut, ja tietenkin ne näyttävät vihreää valoa astman suhteen. Sain myös lähetteet spirometriaan ja iho- ja allergiasairaalaan. Joulun aikaan kävin myös astmahoitajan vastaanotolla. Nopeasti ja tehokkaasti asia otettiin haltuun ainakin teknisesti mutta mieli ei pysy mukana. Lääkkeet ovat helpottaneet liikkumista ja yöunet ovat selkeästi parantuneet mutta jollakin tavalla se jäytää takaraivossa. Harmittaa vietävästi koko sairaus, josta ei parane mutta omilla valinnoilla voin pitää sen aisoissa. Toisaalta tämä selittää vaikeuteni liikunnan suhteen. Joskus kirjoitinkin siitä, että hengittäminen on minulle vaikeaa liikkuessa. No, nyt sille on selitys. Nyt ymmärrän, että hapenottokykyni ei ole normaalia ja minun pitää se huomioida treenatessa. Rauhalliset lähdöt juoksuun ja hiihtoon, että pystyy sen suorittamaan. Se voi olla myös syy minun korkeisiin sykkeisiin ja siihen, että olen kokenut ettei kunto nouse vaikka mitä tekis. Olen muuttanut tapaani liikkua mutta avaavan lääkkeen käyttöä pitää vielä hieman opetella. Milloin otan sitä vai otanko ollenkaan?

Ja nyt sain tähän vielä migreenin päälle. Kuusi päivää kärsittyäni päänsäryistä, jouduin tilanteeseen, että tarvitsin hoitoa. Oikea puoli kasvoista puutui, lyyhistyin ja pääkipu vei toimintakyvyn. Onneksi ei löytynyt mitään vakavampaa. Pään kuvaamisen tulokset jännittivät aikamoisesti mutta kun se oli onneksi siisti, niin sitten vaan Färkkilän tippa tippumaan. Ja siitä seurannut helpotus, kun kipu poistui, oli ihana. Kipu helpotti tullakseen neljän päivän päästä takaisin mutta nyt se kesti vain kaksi päivää. Tässä sitten odotellaan sitä seuraavaa kohtausta, toivottavasti ei ihan heti tule. Tälläisen kohtauksen aikana ei paljon liikuntaa harrasteta, pelkkä koiran kanssa korttelin kiertäminen aiheuttaa kuvotuksen tunteen ja pää tuntuu räjähtävän. Eikä huimaukselta meinaa pysyä pystyssä. 

Mutta ei kaikki ihan huonosti ole! Tammikuussa työkaverini, joka on myös liikunta- alan yrittäjä, aloitti työkavereista koostuvalle pienelle porukalle toiminnallisen harjoittelun ryhmän. Kokoonnumme kerran viikossa tunniksi harjoittelemaan ja joka kerta meillä on joku uusi teema. Ihan huikeeta, hiki virtaa ja lihakset huutaa hoosiannaa. Paljon tehdään sellaisia juttuja, että niitä on sitten helppo tehdä kotonakin tai ottaa osaksi kuntosaliharjoittelua. Ryhmässä on myös painetta suoriutua hyvin ja porukka antaa itsestään kaiken likoon. Huomenna pääsen taas harjoittelemaan tässä kivassa porukassa kivoja asioita!

Kohta lähden optikolle näöntarkastukseen, toivottavasti sieltä ei löydy mitään!!

 

torstai, 30. elokuu 2018

Tää on just tätä

Liikunnanilo kun katoaa, heitän hanskat tiskiin enkä tee mitään. Paitsi syön ja löhöän. Nautiskelen.

IMG_20180825_104118.jpg

Toukokuinen Nuts Karhunkierros oli aivan pohjanoteeraus, sen jälkeinen paha olo, sairasloma, antibiootit, Ventolinet ja keuhkojen parantelu. Siitepölyallergia yllätti minut totaalisen täydellisesti. Konttaisella siskoni lähes pakotti jättämään leikin kesken mutta siihen en suostunut, koska olin sinne asti lähtenyt juoksemaan. Jälkeenpäin ajatellen keskeyttäminen olisi ollut järkevää. Juoksusta toipuminen veikin sitten pitkään ja jaksoin töihin viikon sairasloman jälkeen. Silti en todellakaan ollut siinä kunnossa, että olisin juossut saatika tehnyt muuta kuin kävellyt rauhallisesti. En ikinä olisi uskonut, että keuhkot voivat olla niin huonolla hapella ja miten pahalta tuntuu, kun happi ei vain riitä. Nyt sitten suunnittelen ensi kevään koitosta silmälläpitäen allergian mahdollisuutta ja sen tuomia ongelmia. 

IMG_20180805_130536.jpg

Kesä meni nautiskellen, tein kevyitä juoksulenkkejä, uin paljon, kokeilin jälleen suppailua ja haave omasta pumpattavasta sup- laudasta vaan suureni. Vielä en ole haavetta toteuttanut.. Ai niin, kävin myös ratsastamassa pitkästä aikaa. Tyttäreni halusi tunnin kahdestaan minun kanssani ja mehän varattiin tunti! Sain harjata, satuloida, kuopsuttaa ja rapsuttaa. Tunnilla pääsin kokeilemaan ravia ja jopa laukkaakin, enkä edes tippunut. Aivan huippukokemus. 

IMG_20180727_181909.jpg

Kaikki tavoitteellinen liikunta kesän aikana ärsytti enkä jaksanut liikkua kuin sen minkä huvitti ja nyt tämä laiskottelu kostautuu. Kunto on pohjalukemissa, paino noussut mutta toisaalta nyt into liikkua on kova. Kunhan en taas intoilisi liikaa ja löytäisin kultaisen keskitien liikkumisen suhteen. Enkä tekisi liikaa kerralla ja sitten taas makaisin raatona sohvalla.Mutta jospa tämä tästä. Koko kesän olen kulkenut pyörällä töissä ja nyt huomaa, että se tuottaa tulosta. Aion jatkaa pyöräilyä niin pitkään kuin mahdollista. Olen oikeasti aika onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus käydä pyörällä töissä.

IMG_20180827_200617.jpg

Sekin tuottaa iloa, että työnantaja tarjoaa kerran viikossa meille ilmaisen jumpan. Sinne tosin menin ensimmäisellä kerralla hieman asenteellisesti ja sain yllättyä iloisesti! Tunnilla oli hauskaa, sain jopa jonkinlaisen hurmoksenkin päälle ja tunnelma ei todellakaan ollut niinkuin joskus vuosia sitten aerobic- tunnilla (step- tunnit oli kamalia!!). Hiki valui jopa nilkoista ja sykkeet nousi. Tunnin jälkeen pyöräilin hymyillen kotiin.

Eli siis, pyöräilyä, juoksua ja jumppaa. Kehonhuolto on siis paikallaan, tunnen oikein miten jäykkä olen. Tänään kävinkin aamulla jooga- tunnilla ja voi miten se olikin taivaallista. Jollain tavalla sain siitä enemmän kuin pilateksesta vaikka sen nimeen aina hehkutankin. Täytyy käydä joogaamassa uudelleen muutama kerta, niin voin sitten sanoa, mikä on hyvä juuri minulle. Oikea jalka on kiukutellut keväästä asti, ollen välillä parempi ja välillä niin kipeä ja turvoksissa ettei kenkä mahdu jalkaan ja joutuu linkuttamaan. Johtuuko uusista juoksulenkkareista vai jostain muusta, en tiedä. Kipu tuntuu oikean jalkaterän ulkoreunassa ja keskellä jalkapohjaa. Lääkäriin asti en ole vaivautunut mutta hieroja on jo varattuna ja hän saa sitä katsoa. Mikä lie kireys siellä jumittaa koko oikean puolen kropasta, vaikuttaa oikeasti jopa juoksussa askellukseen. 

perjantai, 16. helmikuu 2018

Sitä sun tätä

Tänään kävin tekemässä sen inhoamani intervallijuoksun. Olen siirtänyt sitä kaksi päivää mutta tänään tuntui siltä, että saan sen tehtyä ja oikeastaan minulla olikin ihan kivaa. Koira oli mukana juoksemassa ja sehän innostui vauhdista. Hyppi ja pomppi ja siitä oikein näki kuinka se nautti vauhdista ja siitä, että sai juosta kovaa. Se meinaa aina pidemmillä matkoilla tylsistyä, kun pitää hihnassa vain juosta tasaisesti mukana. Ymmärrän kyllä, että on ihanaa juosta vapaana ja haistella tuoksuja rauhassa. Saisinkohan tarjottua koirulille tänä viikonloppuna sellaisen mahdollisuuden?

tyyne.jpg

Olen nyt enemmän hiihtänyt kuin juossut, kun siihen on lopultakin täällä etelämmässäkin Suomea mahdollisuus. Se on tuonut mukavaa vaihtelua harjoitteluun. Tällä viikolla tuli tosin melkein itku ladulla, kun olin pidemmällä matkalla. Latujen piti olla kunnossa ja etukäteen riemuitsin, että onpa kiva, kun perinteisen ladutkin on saatu kuntoon (uskoin latutiedotteeseen, koska lunta oli satanut edeltävinä päivinä hyvä määrä). No, ei ollut latuja.. ainakaan luvatulla tavalla. Sen verran aloittelija tässä lajissa olen, että ilman latuja on kamala hiihtää. Polvet, varsinkin oikea, oli loppumatkasta aivan tulessa ja kyyneleet vain valuivat pahimmalla hetkellä. Mutta olin päättänyt hiihtää ja siitä en tinkinyt, tavoitteeseen (ja kotiin) oli päästävä. Jatkoin hiihtämistä sinnikkäästi, koska tiesin, että lopulta se latukin tulee vastaan ja sitten taas mentäisiin!

hiihto.jpg

Tuon hiihdon ja muunkin liikunnan jälkeen kroppa ilmoitteli, että kannattaisi pitää vähän lepoa. Väsytti ja lihakset oli jotenkin tosi kireänä. Päätin pari päivää levätä, syödä hyvin ja ainoastaan venytellä. Koiran kanssa kävin tekemässä pieniä kävelylenkkejä. Podin myös päänsärkyä ja jonkinasteista pientä ärtyneisyyttä. Silmätki oli hirvittävän turvoksissa, siis oikeasti turvoksissa. Sillä tavalla etten meinannut aamulla saada silmiä auki ja tunsin silmien ympärillä painavat pussit. Mihinköhän tämä muuten liittyy? Sen suhteen alkaa helpottamaan mutta se kesti useita päiviä.Tänään onneksi tuntuikin jo paremmalta ja teki mieli lähteäkin juoksemaan. Huomenna on suunnitelmissa aamuhiihto ja lounas rakkaan ystävän kanssa.

Näissä merkeissä toivotan kaikille mukavaa viikonloppua!

 

 

lauantai, 10. helmikuu 2018

Loma

maisema.jpg

Lomaviikko alkaa olla lopuillaan ja se oli juuri sellainen, kun halusinkin sen olevan. Ei mitään suunnitelmia, toiveena, että pääsen hiihtämään ja ehdin lukea. Loman alkupäivät olivat kelien suhteen suuri onni, aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja linnut lauloi. Lunta maassa ja pakkasta, täydellinen talvi siis. 

Olen loman aikana päässyt laduille lähes joka päivä. Oli pakko pitää taukoakin, koska oikean jalan pohje ja kantapää kipeytyi. Lepoa siis hiihdosta ja venyttelyä. Kantapää tosin oireilee vieläkin, ilmoittaa itsestään tasaisesti lievällä tuntemuksella, mikä siellä lie.. Tein taukopäivinä pilatesta, koska kirppikseltä löytämäni pilatesrengas innoitti heti kokeilemaan! Muutenkin olen joutunut / saanut huolehtia lihaskunnosta normaalia enemmän (tai siis, ottamaan sen taas aktiivisesti mukaan arkeen, koska olen liikkunut aikaisempaa enemmän). Venyttelen ja satunnaisesti käyn hierojalla mutta kuntosalilla käynti on ajoittain pakkopullaa ja yritän tehdä siitä itselleni mahdollisimman mielekästä. Pilatessalin korttikin on ollut liian kauan vain koriste. Yleensä sorrun siihen, että teen kotona lihaskuntoa mutta en koe sen olevan ihan sama, että kävisin salilla. Siellä en oikaise vaan teen ohjelman mukaan ja riittävillä toistoilla.  

parempi%20ring.jpg

Hiihtämään siis todellakin olen päässyt :) Skin- sukset ovat olleet edelleen positiivinen yllätys johtuen ehkä myös siitä, että kelit ovat olleet kuin tehty niille. Muutaman kerran on käynyt niin, että pohja on tökännyt johonkin ja olen meinannut menettää tasapainoni. Mutta hiihtotaitoni ovat muutenkin niin alkeelliset, että suoralla ladulla pysyn pystyssä mutta heti, jos latua ei ole, etenemiseni on rautakankimaisen notkeaa... Meilläpäin on lunta niin vähän, että pertsaa ei pääse joka paikassa hiihtämään ja latujen laatu ei ole ihan huipussaan. Kaaduinkin eräänä päivänä näyttävästi mahalleni, kun sillan alla olikin ihan lumeton kohta. Onneksi ei käynyt pahasti, henkinen puoleni sai kolahduksen, sain muutamia mustelmia ja hiihtokaveri sai makeat naurut. Seuraavana päivänä sainkin hiihtää sitten kolme kilometriä yhdellä sauvalla, kun se meni yhdessä työnnössä poikki. Liekö jo edellispäivän kaatumisessa ottanut itseensä. 

sauva.jpg

Lukemaankin ehdin, lomalukemisena oli Tarja Virolaisen kirja "Juoksijan sielu". Juuri sopivan helppoa lukemista. Tämän tyyppisiä kirjoja en ole aikaisemmin lukenut, minut yllätti se, miten kirja koukutti ja herätti ajatuksia. Ihailen, miten joku jaksaa keskittyä yhteen lajiin noin intensiivisesti. Itsehän olen toista ääripäätä, kokeilen kaikkea ja saatan juosta yhtenä kuukautena paljon ja seuraavana teen jotain toista lajia, vaikka juoksu siinä rinnalla jatkuukin. Tykkään kokeilla kaikkea uutta ja tehdä tasaisesti kaikkea. Se tietenkin johtaa siihen, etten ole missään erittäin hyvä mutta levoton mieleni saa ainakin rauhan. Ja yleensä otan uudesta lajista kuitenkin selvää ja tutustun siihen huolella. Kirjassa tuli hyvin esille myös se, miten juoksun harjoittelu vaatii malttia ja peruskuntoa. Perusta harjoittelulle on oltava kohdillaan, että kokonaisuus toimii. Ja ajatus siitä, miten tavoitteet vie eteenpäin ja kannattelee. Mietin itseäni, että nyt tavoitteeni on toukokuun Karhunkierros. Haluan saada siitä hyvän juoksun itselleni ja päästä maaliin. Sitä varten tarvitsen peruskunnon kohotusta ja myös mieleni mukaan tähän suoritukseen. Peilasin koko lukemisen ajan kirjoittajaa itseeni, sain paljon vinkkejä urheiluun liittyen ja ajatuksia kirja herätti muutenkin. Huomenna lähdenkin pitkälle lenkille ja pidän sykkeet matalalla!

kirja.jpg

Tänään kävin pitkästä aikaa uimassa. Sain eilen ystäviltä haasteen uida cooper ja minähän tein heti työtä käskettyä. Uimisessa on ollut liian pitkä tauko. Kävin vuosi sitten aikuisille suunnatun uimakoulun, jossa harjoiteltiin eri tekniikoita ja uitiin, uitiin ja uitiin. Oli ihan hirmu kiva kokonaisuus ja sain siitä innostuksen lajiin. No, tänään sitten uin cooperin ja tulos oli minun ikäiselleni naiselle; hyvä! Uin 12 min ja matkaa kerty 450m. Parannettavaa jäi, tulos täytyy saada erinomaiseksi, koska uinti tuntui nyt helpolta eikä uinnin jälkeen tuntunut siltä, että olisin antanut kaikkeni. Eli, olisin jaksanut uida kovempaa ja voisin siis tulevaisuudessa vielä tulostani parantaa. Mutta se tarkoittaa sitä, että minun pitää käydä uimassa. Haasteen myötä tajusin, että Polar M200 on vedenkestävä. Siis sen kanssa v o i  uida, vaikka olen koko ajan luullut, että ei voi. Kuva puhukoot puolestaan...

kello.jpg


maanantai, 29. tammikuu 2018

Terveiset lenkiltä!

Viikon pitkä juoksu on takana ja huh, kun otti koville. Tai ei itse juoksu vaan sen jälkeinen olo oli huono. Vapisutti, hirveä jano ja takareidet ja pakarat meinaa vetää kramppiin. Vettä koneeseen ja venyttelyä saunan lauteilla pienessä lämmössä. Pikku hiljaa alkaa onneksi helpottamaan. Kaikesta huolimatta juoksu kyllä palkitsee ja nyt jo haaveilen tulevasta yöstä, kun nukun hyvin fyysisen rasituksen jälkeen. Tykkään pitkistä juoksuista, vaikka olenkin päässyt niiden makuun vasta viime aikoina (kiitos juoksukellon!), ja pääsen aina jossain vaiheessa siihen tilaan, että huomaan ajattelevani - en mitään. Sitä hetkeä ennen päässä käy kova hyörinä ja viikon aikana tapahtuneet asiat pyörivät mielessä. Pitkällä juoksulenkillä nautin myös siitä tunteesta, kun jalat vain vievät eteenpäin ja tunnen rytmin ja kuulen lumen tai hiekan äänen jalan alla. Välillä pitää oikein nauraa ääneen, kun tuntuu niin hyvältä!

jalat.jpg

 

Tällä viikolla kävin myös hiihtämässä, ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Ostin uudet sukset, joista olin haaveillut pitkään; Peltosen skin- sukset. Aina valmiit ja toimii lähes kelissä kuin kelissä. Autotallissa on toki vanhat ja vähän käytetyt Madhusit. En osaa niitä voidella ja siksi käyttö on ollut vähäistä. Kun ne aikanaan itselleni sain, kuvittelin, että tosta noin vaan opettelen voitelun ja hiihdän päivittäin. Eihän se tietenkään mennyt niin. Olen luonteeltani sellainen, että jos saan päähäni, että haluan lähteä hiihtämään, pitää sen onnistua helposti. En ole valmis ensin voitelemaan ja miettimään luistoa tai pitoa. Nyt minulla on tilanne, että voin vain lähteä ladulle. Ne ladut tosin sulivat ensimmäisen hiihtopäiväni jälkeen, seuraavana aamuna satoi vettä eikä lunta ollut enää missään. Uskomatonta.

sukset.jpg

Tällä viikolla olen toki ehtinyt tekemään muutakin kuin harrastamaan liikuntaa. Koulutuksen merkeissä vietin yön Helsingissä hotelli Katajanokassa enkä voi muuta kuin suositella kokeilemaan sitä. Sänky ja tyynyt olivat täydelliset, palvelu miellyttävää ja aamupala maistuvaa. Myös hotellihuoneen siisteys ja ilmapiiri yllätti ja viihdyin erittäin hyvin. Koulutuksen aikana pääsi nauttimaan hyvästä ruoasta ja hyvästä seurasta sekä laadukas tiedonsaanti oli taattua. Mukavat kaksi päivää!

alkuruoka.jpg

Alkupalaa Pörssitalossa

katajanokka.jpg

Näkymät vankilan ikkunasta

 

ruoka.jpg

Aamupalaa..

Näissä tunnelmissa uuteen viikkoon!