Ruka.jpg

Lähtö oli Juumasta 27.5.2017 klo 13.45. Matkaa kertyi lähes 34 km/ 870m. Aikaa minulla meni 6.47.08. Maalissa silmiin nousi kyyneleet, kaulaani sain mitalin ja halauksen Mikko "Peltsi" Peltoselta. Kovasti maalissa kyseltiin, oliko ollut kivaa ja nautinko matkanteosta ja suoraan sydämestä pystyin sanomaan nauttineeni ja matkanteko oli ollut enemmän kuin kivaa. En olisi ikinä voinut kuvitella tulevani maaliin tuossa ajassa, tavoitteeni oli päästä maaliin ja vielä aikarajan puitteissa. Tuota onnentunnetta on nyt kestänyt pari päivää ja edelleen kertaan mielessäni juoksua, hetkiä matkan varrelta, mikä meni hyvin ja mitä olisin voinut tehdä toisin. Tunteet ovat edelleen hyvin pinnassa, suoritusta seuraavana aamuna tuli ihan itku, kun kaikki jännitys ja keskittyminen purkaantui. 

Ilmoittautuminenhan polkujuoksukisaan oli hetken mielijohde. Olen harrastanut juoksua pari vuotta. Viime aikoina toki juossut enemmän myös poluilla mutta pisin matkani oli vain 8km, mitä olin juosten tehnyt. Siskoni kysyi, lähtisinkö mukaan ja hetken mietittyäni olin ilmoittautunut kisaan ja houkutellut myös mieheni osallistumaan. Ajattelin, että aikaa treenata on monta kuukautta ja jos en pysty juoksemaan niin aina voi kävellä. Ei se ihan noin sitten mennyt. Polkujuoksu kummitteli ajatuksissa jatkuvasti. Kroppa pisti vastaan eikä harjoittelu edennyt odotetusti, vaan selkä oikutteli enkä pystynyt juoksemaan tai liikkumaan mitenkään muutenkaan. Maatessani kykenemättömänä liikkumaan, lisääntyi ahdistus, kun tulevaa kisaa ajatteli. 

Kaikesta huolimatta lähdimme loman viettoon Rukalle jo viikkoa ennen koitosta. Lepäsin ja söin hyvin (paljon). Viikon aikana tuli tehtyä kevyttä liikuntaa juoksua silmällä pitäen. Tässä vaiheessa oli saanut itseni jo siihen kuntoon, että juoksu kulki ja kivut oli hallinnassa. Tein vain yhden kovemman treenin lumihangessa heti alkuviikosta. Silloin lumihangessa juostessani kohti isoa nousua ajattelin, että mihin olen itseni laittanut. Ei tätä kukaan selväjärkinen tee. Tulla etelän helteistä Kuusamon pakkaseen ja lumeen tarpomaan ja palelemaan, kesäloma kuitenkin menossa. 

Perjantaina, eli juoksua edeltävänä päivänä, tankkaus oli käynnissä ja ajatukset kovasti jo juoksussa. Kävimme kannustamassa 160km:n juoksijat matkalleen ja tunnelma torilla oli huikea. Siskoni saapuessa illemmalla samalla mökille, me juoksijat laitoimme juoksuvaatteet päälle ja juoksureput selkään. Hölkkäsimme Rukan torille lyhyen matkan varusteiden tarkistukseen ja ilmoittamaan itsemme paikallaoleviksi. Kädet ihan tärisivät ja innostus lisääntyi, kun saimme käsiimme numerolaput ja kartat. Nyt se oli totta, huomenna juostaan!

kello.jpg

Lauantaiaamuna syötiin vahva aamupala ja aloitettiin urheilujuoman siemailu. Juoksuvaatteet päälle, hiusten letitys, numerolapun kiinnitys, juoksurepun pakkaaminen (avaruuslakana, pilli, ideaaliside, kuivat sukat, puhelin, vara- akku, energiageelit, siripirit, merisuolaa, rakkolaastarit, huulirasva, kartta, vettä) ja juoksukello käteen. Puolenpäivän aikaan joukkomme sai vahvistusta ja lähdimme autolla lähtöpaikalle Juumaan noin 30 km:n päähän. 

5,4,3,2,1 ja niin lähti ryhmämme juoksemaan! Nauratti, olisi tehnyt mieli pinkoa menemään mutta pakko oli pidätellä, ettei heti väsyisi. Koko matkan tuntui juokseminen hyvältä, epätoivon hetkiä ei tullut missään kohdassa vaikka maasto haasteellinen olikin. Polut tarjosivat kuivaa ja tasaista menoa, upottavaa suota, kylmää vettä, mutaa, lunta, juurakoita, kiviä, pitkospuita sekä jyrkkiä nousuja ja laskuja. Ihmiset ympärillä olivat iloisia ja ryhmähenki hyvä. Sai juosta omaa juoksua ja tarvittaessa muista ihmisistä sai juttukaveria ja tukea, jos sitä kaipasi. Tietenkään juoksu ei ollut helppo juttu, siinä joutui laittamaan itsensä likoon kokonaan ja itsestä sai ja piti ottaa irti kaikki. Se oli siinä kuitenkin se paras juttu. Palauduin juoksusta fyysisesti aika helpostikin, nyt juoksusta on kolme päivää ja olen käynyt 4 km:n lenkillä. Syöminen tuntuu pahalta, etovaa oloa on ollut sunnuntaista lähtien. Nälkää onneksi tunnen. Henkinen palautuminen vie kauemmin, ainakin tällä kertaa. Kertaan asiaa mielessäni jatkuvasti ja käyn läpi siihen liittyviä asioita. Siksi osittain tämä blogikin sai alkunsa. 

Huippuhetki: Valtavaaran valloitus

Noloin hetki: kaatuminen hirveän huudon kera 5km:n kohdalla 

Huolto: 10 ja 27 km:n kohdalla (banaania, suolakurkkuja, mandariinia, sipsejä, keksejä, urheilujuomaa ja vettä). Matkan aikana otin merisuolaa ja 1,5 energiageeliä, vettä meni 2,5 litraa.

Vammat: oikea polvi otti itseensä ja kipeytyi juoksun jälkeen, vasen sääri mustelmilla ja allit on kovasti kipeät (minkäköhänlainen on juoksutyylini..?)

Kengät: La  Sportiva Bushidot, täydelliset. Kevyet, pitävät, eikä rakkoja tullut. Vesi pääsi sisään mutta myös ulos.

Vaatetus: kerraston paita ja ohut juoksutakki, kerraston housut ja juoksuhousut, huivi kaulassa ja panta päässä, hanskat. Juoksusukat. Yhtään ei liikaa eikä liian vähän päällä.

Maisemat: upeita aina silloin kun katseen uskalsi nostaa maasta ylöspäin

Matkan mittaus: Juoksukellon (Polar M200) akku loppui 28km:n kohdalla ja sport tracker lopetti mittaamisen 7 km:n kohdalla. Ei mennyt ihan putkeen...

Maali: riemua, itsensä ylittämistä, naurua ja itkua