Paljon on tapahtunut enkä ole vielä lähellekään sinut asioiden kanssa. Syksyllä sain astmadiagnoosin, viime viikolla diagnoosin migreenistä ja henkisesti voin erittäin huonosti, koska kotona ei ole kaikki hyvin. Tällä hetkellä satsaan energiat siihen, että kaikesta huolimatta nukun hyvin (tai ainakin yritän..) ja pidän huolta syömisestäni, että syön riittävästi enkä repsahda naposteluun ja herkutteluun. 

Syksyllä siis hakeuduin lääkärin vastaanotolle, koska allergiani alkoivat vaivata mieltäni ja kroppaani enemmän ja keväällä olin puhaltanut jo pef- mittauksia jotka näyttivät madaltuneilta. Lääkärin kunnellessa ja miettiessä minun oireita, sanoi heti, että astmalta kuulostaa. Siitä lähti sitten pef- seurannat, joita olen tässä muutaman kerran jo suorittanut, ja tietenkin ne näyttävät vihreää valoa astman suhteen. Sain myös lähetteet spirometriaan ja iho- ja allergiasairaalaan. Joulun aikaan kävin myös astmahoitajan vastaanotolla. Nopeasti ja tehokkaasti asia otettiin haltuun ainakin teknisesti mutta mieli ei pysy mukana. Lääkkeet ovat helpottaneet liikkumista ja yöunet ovat selkeästi parantuneet mutta jollakin tavalla se jäytää takaraivossa. Harmittaa vietävästi koko sairaus, josta ei parane mutta omilla valinnoilla voin pitää sen aisoissa. Toisaalta tämä selittää vaikeuteni liikunnan suhteen. Joskus kirjoitinkin siitä, että hengittäminen on minulle vaikeaa liikkuessa. No, nyt sille on selitys. Nyt ymmärrän, että hapenottokykyni ei ole normaalia ja minun pitää se huomioida treenatessa. Rauhalliset lähdöt juoksuun ja hiihtoon, että pystyy sen suorittamaan. Se voi olla myös syy minun korkeisiin sykkeisiin ja siihen, että olen kokenut ettei kunto nouse vaikka mitä tekis. Olen muuttanut tapaani liikkua mutta avaavan lääkkeen käyttöä pitää vielä hieman opetella. Milloin otan sitä vai otanko ollenkaan?

Ja nyt sain tähän vielä migreenin päälle. Kuusi päivää kärsittyäni päänsäryistä, jouduin tilanteeseen, että tarvitsin hoitoa. Oikea puoli kasvoista puutui, lyyhistyin ja pääkipu vei toimintakyvyn. Onneksi ei löytynyt mitään vakavampaa. Pään kuvaamisen tulokset jännittivät aikamoisesti mutta kun se oli onneksi siisti, niin sitten vaan Färkkilän tippa tippumaan. Ja siitä seurannut helpotus, kun kipu poistui, oli ihana. Kipu helpotti tullakseen neljän päivän päästä takaisin mutta nyt se kesti vain kaksi päivää. Tässä sitten odotellaan sitä seuraavaa kohtausta, toivottavasti ei ihan heti tule. Tälläisen kohtauksen aikana ei paljon liikuntaa harrasteta, pelkkä koiran kanssa korttelin kiertäminen aiheuttaa kuvotuksen tunteen ja pää tuntuu räjähtävän. Eikä huimaukselta meinaa pysyä pystyssä. 

Mutta ei kaikki ihan huonosti ole! Tammikuussa työkaverini, joka on myös liikunta- alan yrittäjä, aloitti työkavereista koostuvalle pienelle porukalle toiminnallisen harjoittelun ryhmän. Kokoonnumme kerran viikossa tunniksi harjoittelemaan ja joka kerta meillä on joku uusi teema. Ihan huikeeta, hiki virtaa ja lihakset huutaa hoosiannaa. Paljon tehdään sellaisia juttuja, että niitä on sitten helppo tehdä kotonakin tai ottaa osaksi kuntosaliharjoittelua. Ryhmässä on myös painetta suoriutua hyvin ja porukka antaa itsestään kaiken likoon. Huomenna pääsen taas harjoittelemaan tässä kivassa porukassa kivoja asioita!

Kohta lähden optikolle näöntarkastukseen, toivottavasti sieltä ei löydy mitään!!