jukola.jpg

Nyt väsyttää. Takana Jukola viikonloppu Venlojen viestissä. Tänä vuonna se järjestettiin Joensuussa Enossa. Lähdin sinne perjantaina heti töiden jälkeen, eli perillä olin joskus klo 23 aikaan. Muu porukka oli jo pystyttänyt puoljoukkueteltan pystyyn, minun ei tarvinnut muuta kuin viedä tavarat teltalle. Kiitokset siitä heille! Onnekseni pääsin autolla teltan viereen (se etu on yleensä aina, kun tulee jo perjantaina paikalle), purin tavarat ja sitten vielä auton vienti parkkiin. Sain sen sopivasti Enon keskustaan, eli kävelyä ei tullut kuin vajaa kilometri. Parkkialue olisi oikeasti ollut 4 km:n päässä.. Tähänkin asiaan sain apua telttakavereilta. On se vaan ihanaa, kun ympärillä on ihmisiä, jotka auttaa ja tukee. 

teltta.jpg

Olin seurannut muutaman päivän ajan säätiedotuksia ja se lupasi aurinkoa ja poutaa koko viikonlopuksi. Olin rohkeasti jättänyt saappaat kotiin, koska kisakeskus oli pääosin asfalttia. Päätin tallustella polkujuoksukengillä koko viikonlopun, ne nimittäin sopii säähän kuin säähän. Ja niinhän siinä kävi, että lauantai oli helteinen, aurinko paistoi kuumana eikä mikään vesi meinannut riittää pitämään janon tunnetta pois. Hetken jo pelkäsin, ettei nesteet enää imeydy, jalat ja sormet olivat sen verran turvoksissa jo. Päätäkin särki ja tuli huono olo, säikähdin saavani auringonpistoksen ja hakeuduin mahdollisimman varjoon, että jaksaisin suunnistaa. Kaatosade tuli sitten sunnuntaina, kun ajelin jo Varkaudentiellä kotiinpäin. Kelit ja ajoitus ei olisi voinut olla tänä vuonna paremmin kohdallaan.

min%C3%A4.jpg

Suunnistin kakkososuuden viestissä, meillä oli sama juoksujärjestys kuin viime vuonna. Silloin suunnistimme kaikki Jukolassa ensimmäistä kertaa ja sovimme nyt jo, että ensi vuonnakin mennään ja silloin on vuorossa Lahti- Jukola 2018! Lähtö oli klo 14, kävin katsomassa lähdön ja sitten suuntasin ajatukset kohti omaa suoritusta. Olin jo aiemmin käynyt tarkistamassa emitin toimivuuden (toimi!), katsomassa lähtöpaikan ja suunnan K- pisteelle sekä sen, millainen maaliintulo olisi tänä vuonna. Lähtöpaikalla tulisi olemaan varjoa, joten sinne voisi mennä jo ajoissa odottelemaan. Olimme joukkueessa viime vuoden tulosten perusteella laskeskelleet, että ykkösosuuden venlalla menisi ainakin 1,25h metsässä, joten minun tulisi olla paikalla lähdössä viimeistään klo 15.20. Vaihtopaikalta oli K- pisteelle kuulemma pitkähkö siirtymä mutta se oli tietenkin viitoitettu. Ja se maaliintulo, nousua ja puusilta ylös ja alas. Onneksi pysyin pystyssä ja jaksoin juosta (tai ainakin jolkotella) sen matkan yleisön hurratessa. Se auttaa muuten jaksamaan, kun yleisöstä kuulee oman nimen ja näkee tutun naaman siellä kannustamassa. Hymy huulessa tulin maaliin vaikka olinkin todella kuumissani ja janoinen. 

Maasto oli aikamoista, nousua ja laskua mutta pohja oli miellyttävä. Paljon varvikkoa vaikkakin risukkoa ja puuta riitti matkan varrella. Etukäteen oli puhetta siitä, miten haastava maasto on ja reitti vaikea. Olisi suunnistettava tarkasti ja mieluummin hitaasti kuin juosta kovaa ja tehdä virheitä suunnistuksessa.Etukäteen minulla oli todellinen ahdistus ja olin moneen kertaan miettinyt peruuttamista. En kokenut olevani valmis, suunnistaminen oli jäänyt todella minimiin kevään aikana ja olin vielä mennyt ostamaan peukalokompassin enkä kokenut olevani sinut sen kanssa. Tein todella ison työn etukäteen henkisen puolen kanssa tänä vuonna. Suuri haaste oli se, että oma suoritus vaikuttaa koko joukkueeseen. Pelotti lähteä metsään. Ahdistus kasvoi ihan järjettömän suuriin sfääreihin ja pe- la yö meni lähes valvoessa. Tällaista en ollut kokenut aiemmin. Lauantai- aamuna lähdimme porukalla pyöräilemään geokätkölle, matkaa tuli yhteensä noin kahdeksan kilometriä, siinä ajatukset saivat tuulettua ja sain jotenkin kasattua itseäni. Päätin onnistua, yritin ottaa niskalenkkiä tunteistani. Kätköilyn jälkeen kävin aamupalalla, lepäilin ja kasailin ajatuksiani. Mietin ja suunnittelin miten toimisin metsässä. Kun olin käynyt katsomassa lähtöpaikan, aloin valmistautumaan. Hiukset, vaatteet, kisanumero, emit, kompassi, kengät ja vähän vielä syömistä ja juomista. Sitten olin valmis siirtymään lähtöpaikalle. Suunnistus sujui, jaksoin juosta eikä pahempia pummeja tullut. Aika pitkälti menin suunnalla, metsässä kuului rastinumeroiden huutelua ja ihmiset ympärillä vaihtui. Välillä olin joukon vetäjä ja välillä joukon mukana juoksija. Kartalta tipuin kerran, onneksi en pahasti ja suunnanmuutoksella selvisin siitä. En ollut katsonut koko matkan aikana rastien määrää ja yhtäkkiä olinkin jo menossa viimeiselle rastille, tajusin onnistuneeni!

Ja taas kävi niin, että suorituksen jälkeen olin niin tunteiden vallassa, että kyyneleitä piti niellä. Olin tyytyväinen suoritukseeni, olin maalissa hyväksytyn suorituksen kanssa ja onnistuin jopa parantamaan suoritustani edellisvuoteen verrattuna!

geok%C3%A4tk%C3%B6.jpg