Syksyllä siis hakeuduin lääkärin vastaanotolle, koska allergiani alkoivat vaivata mieltäni ja kroppaani enemmän ja keväällä olin puhaltanut jo pef- mittauksia jotka näyttivät madaltuneilta. Lääkärin kunnellessa ja miettiessä minun oireita, sanoi heti, että astmalta kuulostaa. Siitä lähti sitten pef- seurannat, joita olen tässä muutaman kerran jo suorittanut, ja tietenkin ne näyttävät vihreää valoa astman suhteen. Sain myös lähetteet spirometriaan ja iho- ja allergiasairaalaan. Joulun aikaan kävin myös astmahoitajan vastaanotolla. Nopeasti ja tehokkaasti asia otettiin haltuun ainakin teknisesti mutta mieli ei pysy mukana. Lääkkeet ovat helpottaneet liikkumista ja yöunet ovat selkeästi parantuneet mutta jollakin tavalla se jäytää takaraivossa. Harmittaa vietävästi koko sairaus, josta ei parane mutta omilla valinnoilla voin pitää sen aisoissa. Toisaalta tämä selittää vaikeuteni liikunnan suhteen. Joskus kirjoitinkin siitä, että hengittäminen on minulle vaikeaa liikkuessa. No, nyt sille on selitys. Nyt ymmärrän, että hapenottokykyni ei ole normaalia ja minun pitää se huomioida treenatessa. Rauhalliset lähdöt juoksuun ja hiihtoon, että pystyy sen suorittamaan. Se voi olla myös syy minun korkeisiin sykkeisiin ja siihen, että olen kokenut ettei kunto nouse vaikka mitä tekis. Olen muuttanut tapaani liikkua mutta avaavan lääkkeen käyttöä pitää vielä hieman opetella. Milloin otan sitä vai otanko ollenkaan?

Ja nyt sain tähän vielä migreenin päälle. Kuusi päivää kärsittyäni päänsäryistä, jouduin tilanteeseen, että tarvitsin hoitoa. Oikea puoli kasvoista puutui, lyyhistyin ja pääkipu vei toimintakyvyn. Onneksi ei löytynyt mitään vakavampaa. Pään kuvaamisen tulokset jännittivät aikamoisesti mutta kun se oli onneksi siisti, niin sitten vaan Färkkilän tippa tippumaan. Ja siitä seurannut helpotus, kun kipu poistui, oli ihana. Kipu helpotti tullakseen neljän päivän päästä takaisin mutta nyt se kesti vain kaksi päivää. Tässä sitten odotellaan sitä seuraavaa kohtausta, toivottavasti ei ihan heti tule. Tälläisen kohtauksen aikana ei paljon liikuntaa harrasteta, pelkkä koiran kanssa korttelin kiertäminen aiheuttaa kuvotuksen tunteen ja pää tuntuu räjähtävän. Eikä huimaukselta meinaa pysyä pystyssä. 

Mutta ei kaikki ihan huonosti ole! Tammikuussa työkaverini, joka on myös liikunta- alan yrittäjä, aloitti työkavereista koostuvalle pienelle porukalle toiminnallisen harjoittelun ryhmän. Kokoonnumme kerran viikossa tunniksi harjoittelemaan ja joka kerta meillä on joku uusi teema. Ihan huikeeta, hiki virtaa ja lihakset huutaa hoosiannaa. Paljon tehdään sellaisia juttuja, että niitä on sitten helppo tehdä kotonakin tai ottaa osaksi kuntosaliharjoittelua. Ryhmässä on myös painetta suoriutua hyvin ja porukka antaa itsestään kaiken likoon. Huomenna pääsen taas harjoittelemaan tässä kivassa porukassa kivoja asioita!

Kohta lähden optikolle näöntarkastukseen, toivottavasti sieltä ei löydy mitään!!

Toukokuinen Nuts Karhunkierros oli aivan pohjanoteeraus, sen jälkeinen paha olo, sairasloma, antibiootit, Ventolinet ja keuhkojen parantelu. Siitepölyallergia yllätti minut totaalisen täydellisesti. Konttaisella siskoni lähes pakotti jättämään leikin kesken mutta siihen en suostunut, koska olin sinne asti lähtenyt juoksemaan. Jälkeenpäin ajatellen keskeyttäminen olisi ollut järkevää. Juoksusta toipuminen veikin sitten pitkään ja jaksoin töihin viikon sairasloman jälkeen. Silti en todellakaan ollut siinä kunnossa, että olisin juossut saatika tehnyt muuta kuin kävellyt rauhallisesti. En ikinä olisi uskonut, että keuhkot voivat olla niin huonolla hapella ja miten pahalta tuntuu, kun happi ei vain riitä. Nyt sitten suunnittelen ensi kevään koitosta silmälläpitäen allergian mahdollisuutta ja sen tuomia ongelmia. 

Kesä meni nautiskellen, tein kevyitä juoksulenkkejä, uin paljon, kokeilin jälleen suppailua ja haave omasta pumpattavasta sup- laudasta vaan suureni. Vielä en ole haavetta toteuttanut.. Ai niin, kävin myös ratsastamassa pitkästä aikaa. Tyttäreni halusi tunnin kahdestaan minun kanssani ja mehän varattiin tunti! Sain harjata, satuloida, kuopsuttaa ja rapsuttaa. Tunnilla pääsin kokeilemaan ravia ja jopa laukkaakin, enkä edes tippunut. Aivan huippukokemus. 

Kaikki tavoitteellinen liikunta kesän aikana ärsytti enkä jaksanut liikkua kuin sen minkä huvitti ja nyt tämä laiskottelu kostautuu. Kunto on pohjalukemissa, paino noussut mutta toisaalta nyt into liikkua on kova. Kunhan en taas intoilisi liikaa ja löytäisin kultaisen keskitien liikkumisen suhteen. Enkä tekisi liikaa kerralla ja sitten taas makaisin raatona sohvalla.Mutta jospa tämä tästä. Koko kesän olen kulkenut pyörällä töissä ja nyt huomaa, että se tuottaa tulosta. Aion jatkaa pyöräilyä niin pitkään kuin mahdollista. Olen oikeasti aika onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus käydä pyörällä töissä.

Sekin tuottaa iloa, että työnantaja tarjoaa kerran viikossa meille ilmaisen jumpan. Sinne tosin menin ensimmäisellä kerralla hieman asenteellisesti ja sain yllättyä iloisesti! Tunnilla oli hauskaa, sain jopa jonkinlaisen hurmoksenkin päälle ja tunnelma ei todellakaan ollut niinkuin joskus vuosia sitten aerobic- tunnilla (step- tunnit oli kamalia!!). Hiki valui jopa nilkoista ja sykkeet nousi. Tunnin jälkeen pyöräilin hymyillen kotiin.

Eli siis, pyöräilyä, juoksua ja jumppaa. Kehonhuolto on siis paikallaan, tunnen oikein miten jäykkä olen. Tänään kävinkin aamulla jooga- tunnilla ja voi miten se olikin taivaallista. Jollain tavalla sain siitä enemmän kuin pilateksesta vaikka sen nimeen aina hehkutankin. Täytyy käydä joogaamassa uudelleen muutama kerta, niin voin sitten sanoa, mikä on hyvä juuri minulle. Oikea jalka on kiukutellut keväästä asti, ollen välillä parempi ja välillä niin kipeä ja turvoksissa ettei kenkä mahdu jalkaan ja joutuu linkuttamaan. Johtuuko uusista juoksulenkkareista vai jostain muusta, en tiedä. Kipu tuntuu oikean jalkaterän ulkoreunassa ja keskellä jalkapohjaa. Lääkäriin asti en ole vaivautunut mutta hieroja on jo varattuna ja hän saa sitä katsoa. Mikä lie kireys siellä jumittaa koko oikean puolen kropasta, vaikuttaa oikeasti jopa juoksussa askellukseen. 

Olen nyt enemmän hiihtänyt kuin juossut, kun siihen on lopultakin täällä etelämmässäkin Suomea mahdollisuus. Se on tuonut mukavaa vaihtelua harjoitteluun. Tällä viikolla tuli tosin melkein itku ladulla, kun olin pidemmällä matkalla. Latujen piti olla kunnossa ja etukäteen riemuitsin, että onpa kiva, kun perinteisen ladutkin on saatu kuntoon (uskoin latutiedotteeseen, koska lunta oli satanut edeltävinä päivinä hyvä määrä). No, ei ollut latuja.. ainakaan luvatulla tavalla. Sen verran aloittelija tässä lajissa olen, että ilman latuja on kamala hiihtää. Polvet, varsinkin oikea, oli loppumatkasta aivan tulessa ja kyyneleet vain valuivat pahimmalla hetkellä. Mutta olin päättänyt hiihtää ja siitä en tinkinyt, tavoitteeseen (ja kotiin) oli päästävä. Jatkoin hiihtämistä sinnikkäästi, koska tiesin, että lopulta se latukin tulee vastaan ja sitten taas mentäisiin!

Tuon hiihdon ja muunkin liikunnan jälkeen kroppa ilmoitteli, että kannattaisi pitää vähän lepoa. Väsytti ja lihakset oli jotenkin tosi kireänä. Päätin pari päivää levätä, syödä hyvin ja ainoastaan venytellä. Koiran kanssa kävin tekemässä pieniä kävelylenkkejä. Podin myös päänsärkyä ja jonkinasteista pientä ärtyneisyyttä. Silmätki oli hirvittävän turvoksissa, siis oikeasti turvoksissa. Sillä tavalla etten meinannut aamulla saada silmiä auki ja tunsin silmien ympärillä painavat pussit. Mihinköhän tämä muuten liittyy? Sen suhteen alkaa helpottamaan mutta se kesti useita päiviä.Tänään onneksi tuntuikin jo paremmalta ja teki mieli lähteäkin juoksemaan. Huomenna on suunnitelmissa aamuhiihto ja lounas rakkaan ystävän kanssa.

Näissä merkeissä toivotan kaikille mukavaa viikonloppua!

Lomaviikko alkaa olla lopuillaan ja se oli juuri sellainen, kun halusinkin sen olevan. Ei mitään suunnitelmia, toiveena, että pääsen hiihtämään ja ehdin lukea. Loman alkupäivät olivat kelien suhteen suuri onni, aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja linnut lauloi. Lunta maassa ja pakkasta, täydellinen talvi siis. 

Olen loman aikana päässyt laduille lähes joka päivä. Oli pakko pitää taukoakin, koska oikean jalan pohje ja kantapää kipeytyi. Lepoa siis hiihdosta ja venyttelyä. Kantapää tosin oireilee vieläkin, ilmoittaa itsestään tasaisesti lievällä tuntemuksella, mikä siellä lie.. Tein taukopäivinä pilatesta, koska kirppikseltä löytämäni pilatesrengas innoitti heti kokeilemaan! Muutenkin olen joutunut / saanut huolehtia lihaskunnosta normaalia enemmän (tai siis, ottamaan sen taas aktiivisesti mukaan arkeen, koska olen liikkunut aikaisempaa enemmän). Venyttelen ja satunnaisesti käyn hierojalla mutta kuntosalilla käynti on ajoittain pakkopullaa ja yritän tehdä siitä itselleni mahdollisimman mielekästä. Pilatessalin korttikin on ollut liian kauan vain koriste. Yleensä sorrun siihen, että teen kotona lihaskuntoa mutta en koe sen olevan ihan sama, että kävisin salilla. Siellä en oikaise vaan teen ohjelman mukaan ja riittävillä toistoilla.  

Hiihtämään siis todellakin olen päässyt :) Skin- sukset ovat olleet edelleen positiivinen yllätys johtuen ehkä myös siitä, että kelit ovat olleet kuin tehty niille. Muutaman kerran on käynyt niin, että pohja on tökännyt johonkin ja olen meinannut menettää tasapainoni. Mutta hiihtotaitoni ovat muutenkin niin alkeelliset, että suoralla ladulla pysyn pystyssä mutta heti, jos latua ei ole, etenemiseni on rautakankimaisen notkeaa... Meilläpäin on lunta niin vähän, että pertsaa ei pääse joka paikassa hiihtämään ja latujen laatu ei ole ihan huipussaan. Kaaduinkin eräänä päivänä näyttävästi mahalleni, kun sillan alla olikin ihan lumeton kohta. Onneksi ei käynyt pahasti, henkinen puoleni sai kolahduksen, sain muutamia mustelmia ja hiihtokaveri sai makeat naurut. Seuraavana päivänä sainkin hiihtää sitten kolme kilometriä yhdellä sauvalla, kun se meni yhdessä työnnössä poikki. Liekö jo edellispäivän kaatumisessa ottanut itseensä. 

Lukemaankin ehdin, lomalukemisena oli Tarja Virolaisen kirja "Juoksijan sielu". Juuri sopivan helppoa lukemista. Tämän tyyppisiä kirjoja en ole aikaisemmin lukenut, minut yllätti se, miten kirja koukutti ja herätti ajatuksia. Ihailen, miten joku jaksaa keskittyä yhteen lajiin noin intensiivisesti. Itsehän olen toista ääripäätä, kokeilen kaikkea ja saatan juosta yhtenä kuukautena paljon ja seuraavana teen jotain toista lajia, vaikka juoksu siinä rinnalla jatkuukin. Tykkään kokeilla kaikkea uutta ja tehdä tasaisesti kaikkea. Se tietenkin johtaa siihen, etten ole missään erittäin hyvä mutta levoton mieleni saa ainakin rauhan. Ja yleensä otan uudesta lajista kuitenkin selvää ja tutustun siihen huolella. Kirjassa tuli hyvin esille myös se, miten juoksun harjoittelu vaatii malttia ja peruskuntoa. Perusta harjoittelulle on oltava kohdillaan, että kokonaisuus toimii. Ja ajatus siitä, miten tavoitteet vie eteenpäin ja kannattelee. Mietin itseäni, että nyt tavoitteeni on toukokuun Karhunkierros. Haluan saada siitä hyvän juoksun itselleni ja päästä maaliin. Sitä varten tarvitsen peruskunnon kohotusta ja myös mieleni mukaan tähän suoritukseen. Peilasin koko lukemisen ajan kirjoittajaa itseeni, sain paljon vinkkejä urheiluun liittyen ja ajatuksia kirja herätti muutenkin. Huomenna lähdenkin pitkälle lenkille ja pidän sykkeet matalalla!

Tänään kävin pitkästä aikaa uimassa. Sain eilen ystäviltä haasteen uida cooper ja minähän tein heti työtä käskettyä. Uimisessa on ollut liian pitkä tauko. Kävin vuosi sitten aikuisille suunnatun uimakoulun, jossa harjoiteltiin eri tekniikoita ja uitiin, uitiin ja uitiin. Oli ihan hirmu kiva kokonaisuus ja sain siitä innostuksen lajiin. No, tänään sitten uin cooperin ja tulos oli minun ikäiselleni naiselle; hyvä! Uin 12 min ja matkaa kerty 450m. Parannettavaa jäi, tulos täytyy saada erinomaiseksi, koska uinti tuntui nyt helpolta eikä uinnin jälkeen tuntunut siltä, että olisin antanut kaikkeni. Eli, olisin jaksanut uida kovempaa ja voisin siis tulevaisuudessa vielä tulostani parantaa. Mutta se tarkoittaa sitä, että minun pitää käydä uimassa. Haasteen myötä tajusin, että Polar M200 on vedenkestävä. Siis sen kanssa v o i  uida, vaikka olen koko ajan luullut, että ei voi. Kuva puhukoot puolestaan...

Tällä viikolla kävin myös hiihtämässä, ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Ostin uudet sukset, joista olin haaveillut pitkään; Peltosen skin- sukset. Aina valmiit ja toimii lähes kelissä kuin kelissä. Autotallissa on toki vanhat ja vähän käytetyt Madhusit. En osaa niitä voidella ja siksi käyttö on ollut vähäistä. Kun ne aikanaan itselleni sain, kuvittelin, että tosta noin vaan opettelen voitelun ja hiihdän päivittäin. Eihän se tietenkään mennyt niin. Olen luonteeltani sellainen, että jos saan päähäni, että haluan lähteä hiihtämään, pitää sen onnistua helposti. En ole valmis ensin voitelemaan ja miettimään luistoa tai pitoa. Nyt minulla on tilanne, että voin vain lähteä ladulle. Ne ladut tosin sulivat ensimmäisen hiihtopäiväni jälkeen, seuraavana aamuna satoi vettä eikä lunta ollut enää missään. Uskomatonta.

Tällä viikolla olen toki ehtinyt tekemään muutakin kuin harrastamaan liikuntaa. Koulutuksen merkeissä vietin yön Helsingissä hotelli Katajanokassa enkä voi muuta kuin suositella kokeilemaan sitä. Sänky ja tyynyt olivat täydelliset, palvelu miellyttävää ja aamupala maistuvaa. Myös hotellihuoneen siisteys ja ilmapiiri yllätti ja viihdyin erittäin hyvin. Koulutuksen aikana pääsi nauttimaan hyvästä ruoasta ja hyvästä seurasta sekä laadukas tiedonsaanti oli taattua. Mukavat kaksi päivää!

Alkupalaa Pörssitalossa

Näkymät vankilan ikkunasta

Aamupalaa..

Näissä tunnelmissa uuteen viikkoon!

Olen käynyt yhteistä taivalta juoksukelloni kanssa nyt vuoden. Sen kanssa liikkuminen ja juokseminen on tuonut paljon hyvää ja uutta tapaani toteuttaa liikuntasuoritus. Aikaisemmin lähdin vain juoksemaan ja tulin perille. Nyt kello pakottaa lämmittelemään, jarruttamaan tarvittaessa vauhtia (sykkeet kohoavat liikaa, arghh) sekä juoksuun käytettävä aika on pidentynyt huomattavasti ja sitä myöten tietenkin myös matkat pitenevät. Juoksemisesta on tullut tavoitteellista ja aluksi tietenkin tuntui ettei mitään kehitystä tapahdu mutta pikkuhiljaa huomaa edistystä tulevan. Jaksaakin juosta kovempaa ja sykkeet ovat maltillisemmat. Jopa intervalliharjoituksista olen alkanut tykkäämään! Niille lähteminen on yleensä työn ja tuskan takana ja niiden jälkeen palautuminen vie selvästi enemmän aikaa kuin muista juoksuista. Mutta se aika käytetään sitten lihashuoltoon ja kuntosalilla käymiseen. 

Käytössäni on siis Polar M200 juoksukello. Hyvin perusmalli, ei mitään ylimääräistä, mikä sopii minulle tällä hetkellä. En juostessa kuuntele musiikkia vaan haluan kuulla ympäristön äänet; linnun laulun, tuulen ja joskus taas lähiön ääniä. Olen valinnut Polar flowsta lajit, joita haluan kellossa olevan. Esimerkiksi siellä on (maasto)juoksu, suunnistus, soutu, pyöräily, kävely, pilates,voimaharjoittelu ja kello näyttää sitten harjoituksen aikana sykkeen, matkan ja ajan. Harjoitus tallentuu kelloon ja sen voi synkronoida puhelimeen bt:lla, minulla vain puhelin (Honor 8) ja kello eivät keskustele keskenään, niin joudun tekemään synkronoinnin aina tietokoneen kautta. Mutta ei se haittaa, teen sen aina sunnuntaisin, niin lataamani harjoitusohjelma samalla päivittyy ja seuraava viikko alkaa uusien harjoitusten merkeissä mukavasti. Samalla harjoitukset menee polar flowhun ja näen ne sen jälkeen sitten puhelimen sovelluksessa. M200 mittaa sykkeen ranteesta ja se oli minulla lähes ainoa ehto juoksukellolle. Jos joutuisin virittämään sykevyötä itselle, niin kellon käyttö loppuisi siihen. Mielestäni syke on todellinen ja luotettava, kunhan kellon asettaa oikeaan kohtaan ranteeseen ja riittävän tiukalle. Gps on mielestäni riittävän tarkka, vain kerran on käynyt niin, että se hukkasi alkumatkasta signaalin. Kello myöskin löytää gps:n suht nopeasti, että pääsee ripeästi harjoittelemaan. Kello ei näytä suorituksen jälkeen palautumisaikaa mutta minun kohdalla se ei pahemmin haittaa. Työni luonteen vuoksi en voi töissä kelloa käyttää, joten täydellistä aktiivisuuden ja unen mittaamista vuorokausitasolla on mahdotonta toteuttaa. Näin ollen myöskään palautumista ei voisi mitata. Siksi käytänkin kelloa lähestulkoon aina vain urheilusuorituksen aikana, en muuten. 

Tähän kelloon en saa yhdistettyä puhelimesta viestejä tai soittoja mutta en niitä kaipaa. Joskus jätän nykyään puhelimenkin kotiin, kun lähden juoksemaan. Minulla on vain käynyt usemman kerran niin, että olen kaatunut ja satuttanut itseni ja kerran eksyin niin, että puhelimen avulla löysin uudestaan reitille, jonka tunnistin. Lisäksi juoksen iltapainoitteisesti hämärässä/ pimeässä, niin se antaa turvan tunteen taskussa. Vaikka yleensä minulla on koira mukana juoksemassa, joka pitää huolen myös minusta ja minun turvallisuudesta. Mutta aina puhelin on äänettömällä, että saan juosta rauhassa. 

Nyt minulla on polar flowssa tallennettuna harjoitusohjelma kevään Nuts Karhunkierrosta varten. Tarkoituksena on juosta se lyhin osuus, eli 31 km. Vielä en uskaltanut lähteä kokeilemaan 53km, se mennään sitten, kun 31km tuntuu liian helpolta. Ohjelma patistaa juoksemaan kolme kertaa viikossa sekä tekemään lihashuoltoa ja lihasvoimaharjoitteita. Kokonaisvaltainen ja simppeli ohjelma, jonka toteuttaminen ei ole liian vaivalloista vaan lähinnä kannustavaa. 

Mukavaa uuden viikon alkua juoskun ja liikunnan merkeissä!!

          Kahden ajanjakson välillä toiminnassa oleva hiljaisempi jakso, keskeytys.

          Sävellyksessä yhden tai useamman äänen määrämittainen vaikeneminen. 

Taukoja on monenlaisia ja tekee hyvää monenkin asian kohdalla. Minun elämässä näitä taukoja on ollut tämän syksyn aikana eri yhteyksissä monella tapaa. Nyt koen sen olleen pääasiassa vain positiivista ja toteuttamisen arvoista. Viimeisin ja konkreettisin tauko tuli torstaina, kun kurkku kipeytyi ja kuume nousi. Viikonloppu meni Netflixiä katsellessa ja sohvalla maaten. Pääasiassa nautiskelin keltaista Jaffaa ja kipulääkkeitä, välillä niistin nenää. Harmillisesti tauti tietysti tauottaa hyvässä nosteessa olleen juoksuinnostukseni ja juuri Polarin juoksukelloon lataamani harjoitusohjelman. Jos viikon päästä olisin siinä kunnossa, että pääsisin urheilun parissa jatkamaan, niin olisin tyytyväinen. Tämä totaalilepo ja oleminen vain itseni kanssa oli lopulta hyvä asia, huomenna palaan töihin melkein jopa innosta hihkuen! Olin käytännössä koko viikonlopun yksin eläinten kanssa kotona (olisi tietenkin ollut kiva toteuttaa ne kaikki suunnitelmat, jotka viikonlopulle olin ehtinyt tekemään) ja nautin hiljaisuudesta ja omista ajatuksistani. 

Työelämässä on meneillään myös taukoa omasta työstäni, sillä lähdin puoleksi vuodeksi työkiertoon, joka on tuonut paljon positiivisia asioita elämääni; uusia ihmisiä, uusia näkökulmia työhöni, koulutuksia, oleminen mukavuusalueeni ulkopuolella. Kiertäminen myös tauottaa vuorotyön tekemisen hetkeksi, olenhan tehnyt sitä jo 17 vuotta. Samalla tauko tasapainottaa elimistöä, unta, syömistä ja liikunnan harjoittamista. Mutta toisaalta en meinaa siihen millään tasolla tottua, kun yhtäkkiä viedään arkivapaat ja hitaat aamut ennen iltavuoroa. Mutta tiedänpähän, että minkälaisesta työstä ja työrytmistä oikeasti pidän. Kaikella on puolensa. 

Juoksuun ja muutenkin liikunnan harrastamiseen tuli kesän jälkeen piiitkä tauko. Koin, että en vain pysty enkä halua. Se oli niin vastenmielistä ja aiheutti lähinnä ahdistusta ja tekeminen oli vain suorittamista. Päätin, että jätän liikunnan tauolle ja aloitan sen uudestaan, kun siltä tuntuu. Toki koirakaveri T piti huolen siitä, että ulkoilin päivittäin, käytiin tekemässä metsäretkiä, haettiin geokätköjä mutta tekeminen tapahtui fiilispohjalta. Välillä mietin, että tuleekohan liikuntakärpänen ikinä takaisin. Ja tulihan se hetki, kun piti päästä juoksemaan. Se tunne vaan tuli, että nyt pitää lähteä juoksemaan ja voi kun se tuntuikin hyvältä! 

Kirjoittamisessakin on ollut taukoa. Heti alkuunsa. Mutta se ei tarkoita, etteikö blogi olisi ollut mielessä. Joka päivä olen sitä miettinyt ja kehitellyt tekstejä ja aiheita, niin sanotusti jalostanut kokonaisuutta. Tulee asioita ja aiheita joista haluan kirjoittaa, jätän ne hautumaan ja toivon, että ne kehittyvät jossain vaiheessa teksteiksi tänne. Kevättä olen ihan huomaamatta jo ehtinyt suunnittelemaan. Nuts Karhunkierros 31km:lle osallistuminen on varmistettu. Bodom trailin ilmoittautuminen alkaa 11.12. klo 18, vakavasti harkitsen 12 km juoksemista. Tänään taisi myös avautua Sulkavan soudun ilmoittautumiset, kolme kertaa sen soutaneena harkitsen osallistumista. 

Ja nyt tauot tauolle!!!

Maanantai löi vasten kasvoja klo 6 herätyskellon muodossa. Se oli jo hieman varoitellut aamuviiden aikaan kahden kurkkukipuisen lapsen muodossa. Lapset lääkittiin, kiedottiin uudestaan peittoihin ja jätettiin nauttimaan kesäloman hitaista aamuista. Minä hipsuttelin aamutoimiani ja kävin koiran kanssa aamulenkillä. Aikainen aamulenkki sen kanssa menee aina samaa reittiä ja typykkä nauttii hitaasta kävelystä ja siitä, että se saa nuuhkia jokaisen ruohotupsun rauhassa. Sekään ei jaksa vielä hötkyillä. Katselin taivaalle ja ajattelin päivästä tulevan ehkä jopa puolipilvinen ja jätin juhannusviikonlopun jälkeiset makuupussit ja teltan edelleen pihalle kuivumaan ja tuulettumaan. Ei olisi kannattanut, nyt ne olivat töistä tullessani hieman märempiä kuin eilen!

Juhannuksen vietin lasteni ja ison ystäväporukan ympäröimänä Itä- Suomessa. Mökki oli Pyhäselän rannalla mutta niin pieni, että yöpyminen tapahtui teltoissa. Perille pääsin vasta perjantaina iltapäivällä, kun muut olivat jo siellä olleet tovin. Tästä syystä sauna oli jo lämmin ja ruoka tulella, kun astuin mukaan juhlaan. Olin päättänyt, että nyt on aika rauhoittua olemaan ja nauttimaan. Keho nimittäin antoi varoittavia merkkejä väsymyksestä, pulssi oli koholla ja pienikin rasitus hengästytti kovasti ja väsyin helposti. En ollut saanut liikkumisesta vähään aikaan iloa ja koin sen vain suorituksena mikä pitää toteuttaa. Ehkä Jukola oli kuitenkin ollut kovempi suoritus kuin olin ajatellut. En ole saanut itseäni liikkeelle, sohva  ja makuuasento vetää enemmän puoleensa. No, tänä juhannuksena ei todellakaan tullut sitten hiki kuin syödessä ja saunoessa. Sauna oli aamusta iltaan kuumana ja uimassa kastautumassa jääkylmässä järvessä käytiin. Lapset touhusivat porukalla sisällä ja ulkona, koiriakin oli joukossa juoksemassa. Grillattiin kanaa, pihviä, makkaraa, halloumia, kesäkurpitsaa, herkuteltiin suolaisella ja makealla sekä muutamalla siiderillä huuhdeltiin ruoka alas. Grillejä ja tulipaikkoja oli parhaimmillaan kolme yhtäaikaa käytössä, että ruoka saatiin tehdyksi. Saimme hysteerisen naurun saattelemana aikaiseksi myös pannukakun, ei ehkä maailman kauneinta mutta hyvää!

Maailman paras pannukakku!

Sen verran juhannuksena liikuin, että kävin hakemassa muutaman kilometrin päästä geokätkön ja toisen veneellä pienen matkan päästä. Tälle kesälle olenkin asettanut itselleni tavoitteen liittyen geokätköilyyn. Haluan saada 1000 kätköä täyteen, tällä hetkellä minulla on 754 kätköä löydettynä. En kuitenkaan halua tehdä siitä itselleni rasitetta vaan pitää sen kivana harrastuksena. En lähde tarkoituksellisesti juoksemaan purkkimäärien perässä vaan haluan nauttia siitä, että löydän kivan kätkön, joka on toteutettu hienosti. Haluan sen esittelevän minulle jonkin kivan paikan ja tutustuttavan minut ympäristöön tai nähtävyyksiin. Kätköt antavat myös reissuista kivan muiston. Sitten, kun minulla on 1000 kätköä täynnä, voin harkita oman kätkön tekemistä. Suunnitelmia sen suhteen on jo olemassa!

Keskikesän juhla on nyt takanapäin mutta pitkä (kuuma) kesä edessä!!

Nyt väsyttää. Takana Jukola viikonloppu Venlojen viestissä. Tänä vuonna se järjestettiin Joensuussa Enossa. Lähdin sinne perjantaina heti töiden jälkeen, eli perillä olin joskus klo 23 aikaan. Muu porukka oli jo pystyttänyt puoljoukkueteltan pystyyn, minun ei tarvinnut muuta kuin viedä tavarat teltalle. Kiitokset siitä heille! Onnekseni pääsin autolla teltan viereen (se etu on yleensä aina, kun tulee jo perjantaina paikalle), purin tavarat ja sitten vielä auton vienti parkkiin. Sain sen sopivasti Enon keskustaan, eli kävelyä ei tullut kuin vajaa kilometri. Parkkialue olisi oikeasti ollut 4 km:n päässä.. Tähänkin asiaan sain apua telttakavereilta. On se vaan ihanaa, kun ympärillä on ihmisiä, jotka auttaa ja tukee. 

Olin seurannut muutaman päivän ajan säätiedotuksia ja se lupasi aurinkoa ja poutaa koko viikonlopuksi. Olin rohkeasti jättänyt saappaat kotiin, koska kisakeskus oli pääosin asfalttia. Päätin tallustella polkujuoksukengillä koko viikonlopun, ne nimittäin sopii säähän kuin säähän. Ja niinhän siinä kävi, että lauantai oli helteinen, aurinko paistoi kuumana eikä mikään vesi meinannut riittää pitämään janon tunnetta pois. Hetken jo pelkäsin, ettei nesteet enää imeydy, jalat ja sormet olivat sen verran turvoksissa jo. Päätäkin särki ja tuli huono olo, säikähdin saavani auringonpistoksen ja hakeuduin mahdollisimman varjoon, että jaksaisin suunnistaa. Kaatosade tuli sitten sunnuntaina, kun ajelin jo Varkaudentiellä kotiinpäin. Kelit ja ajoitus ei olisi voinut olla tänä vuonna paremmin kohdallaan.

Suunnistin kakkososuuden viestissä, meillä oli sama juoksujärjestys kuin viime vuonna. Silloin suunnistimme kaikki Jukolassa ensimmäistä kertaa ja sovimme nyt jo, että ensi vuonnakin mennään ja silloin on vuorossa Lahti- Jukola 2018! Lähtö oli klo 14, kävin katsomassa lähdön ja sitten suuntasin ajatukset kohti omaa suoritusta. Olin jo aiemmin käynyt tarkistamassa emitin toimivuuden (toimi!), katsomassa lähtöpaikan ja suunnan K- pisteelle sekä sen, millainen maaliintulo olisi tänä vuonna. Lähtöpaikalla tulisi olemaan varjoa, joten sinne voisi mennä jo ajoissa odottelemaan. Olimme joukkueessa viime vuoden tulosten perusteella laskeskelleet, että ykkösosuuden venlalla menisi ainakin 1,25h metsässä, joten minun tulisi olla paikalla lähdössä viimeistään klo 15.20. Vaihtopaikalta oli K- pisteelle kuulemma pitkähkö siirtymä mutta se oli tietenkin viitoitettu. Ja se maaliintulo, nousua ja puusilta ylös ja alas. Onneksi pysyin pystyssä ja jaksoin juosta (tai ainakin jolkotella) sen matkan yleisön hurratessa. Se auttaa muuten jaksamaan, kun yleisöstä kuulee oman nimen ja näkee tutun naaman siellä kannustamassa. Hymy huulessa tulin maaliin vaikka olinkin todella kuumissani ja janoinen. 

Maasto oli aikamoista, nousua ja laskua mutta pohja oli miellyttävä. Paljon varvikkoa vaikkakin risukkoa ja puuta riitti matkan varrella. Etukäteen oli puhetta siitä, miten haastava maasto on ja reitti vaikea. Olisi suunnistettava tarkasti ja mieluummin hitaasti kuin juosta kovaa ja tehdä virheitä suunnistuksessa.Etukäteen minulla oli todellinen ahdistus ja olin moneen kertaan miettinyt peruuttamista. En kokenut olevani valmis, suunnistaminen oli jäänyt todella minimiin kevään aikana ja olin vielä mennyt ostamaan peukalokompassin enkä kokenut olevani sinut sen kanssa. Tein todella ison työn etukäteen henkisen puolen kanssa tänä vuonna. Suuri haaste oli se, että oma suoritus vaikuttaa koko joukkueeseen. Pelotti lähteä metsään. Ahdistus kasvoi ihan järjettömän suuriin sfääreihin ja pe- la yö meni lähes valvoessa. Tällaista en ollut kokenut aiemmin. Lauantai- aamuna lähdimme porukalla pyöräilemään geokätkölle, matkaa tuli yhteensä noin kahdeksan kilometriä, siinä ajatukset saivat tuulettua ja sain jotenkin kasattua itseäni. Päätin onnistua, yritin ottaa niskalenkkiä tunteistani. Kätköilyn jälkeen kävin aamupalalla, lepäilin ja kasailin ajatuksiani. Mietin ja suunnittelin miten toimisin metsässä. Kun olin käynyt katsomassa lähtöpaikan, aloin valmistautumaan. Hiukset, vaatteet, kisanumero, emit, kompassi, kengät ja vähän vielä syömistä ja juomista. Sitten olin valmis siirtymään lähtöpaikalle. Suunnistus sujui, jaksoin juosta eikä pahempia pummeja tullut. Aika pitkälti menin suunnalla, metsässä kuului rastinumeroiden huutelua ja ihmiset ympärillä vaihtui. Välillä olin joukon vetäjä ja välillä joukon mukana juoksija. Kartalta tipuin kerran, onneksi en pahasti ja suunnanmuutoksella selvisin siitä. En ollut katsonut koko matkan aikana rastien määrää ja yhtäkkiä olinkin jo menossa viimeiselle rastille, tajusin onnistuneeni!

Ja taas kävi niin, että suorituksen jälkeen olin niin tunteiden vallassa, että kyyneleitä piti niellä. Olin tyytyväinen suoritukseeni, olin maalissa hyväksytyn suorituksen kanssa ja onnistuin jopa parantamaan suoritustani edellisvuoteen verrattuna!

"Stand Up Paddling, suomeksi tuttavallisemmin suppailu, on Hawaijilta alkunsa saanut surffauksen kantamuoto. SUP-laudalla melotaan keskellä lautaa seisten, hartioiden levyisessä asennossa, varpaat eteenpäin. Melontatekniikka muistuttaa jossain määrin maastohiihtoa; liikkeissä vatsalihakset tekevät töitä, mutta koko kroppa saa treeniä melontalenkin aikana. Erityisen mukavan melontalenkistä tekee tavallista kajakki- ja kanoottimelontaa huomattavasti parempi näkyvyys."(http://www.purjelautaliitto.fi/sup/)

Pieni ja tyyni lampi, sininen taivas, auringonpaiste. Korvia huumaavaa hiljaisuus. Välillä käy pieni tuulenvire. Seison sup- laudalla, joka on yllättävän vakaa, jalat kohti menosuuntaa. Melon hiljaa ja rauhallisesti, otan tuntumaa lajiin. Lauta lipuu tasaisesti eteenpäin ja sen päältä on helppo tähyillä eteenpäin ja katsella maisemia. Lauta menee helposti uppopuiden päältä ja matalissa kohdissa eikä jää kiinni. Laudan hallinta on helppoa pienen alkukankeuden jälkeen. Vesi ei ole minulle elementti, josta sanoisin pitäväni ja se tuo lisäjännitystä. Eli nyt on pakko onnistua, ettei kaadu ja joudu vedenvaraan! Sen verran lajista innostuin, että aloin haaveilemaan omasta sup- laudasta..

Kokeilimme myös sup- joogaa. Vetäjänä toimi Tiina Kassari.

"Notkistu, voimistu, nauti kauniista maisemista ja kuuntele laineiden liplatusta.SUP Voima ja venyttely -tunnilla tehdään peruslihaskunto- ja venyttelyliikkeitä SUP-laudan päällä. Lopuksi rentoutus järvellä. Treenit kehittävät erityisesti vartalon hallintaa ja tasapainoa ja sopivat aloittelijoille."

(http://www.jalolautta.fi/SUP-melonta.php)

Sup- jooga ei ollut niin vaikeaa mitä etukäteen sen ajattelin olevan. Lauta tosin ei antanut mitään virhemahdollisuutta tasapainon suhteen ja heti huomasi, jos teki liikkeen toispuoleisesti eikä keskivartalo ollut riittävän napakka. Keskittyä piti joka hetki ja liikkua tasaisen varmasti, myös silloin, kun se ampiainen meinasi tulla liian lähelle. Lämpö, maisemat ja äänet antoivat hyvän lisämausteen joogalle. Vesipullo olisi pitänyt olla mukana mutta ajattelin sen olevan laudalla tiellä. Hyvin olisi pullo mahtunut mukaan, myös jonkinlainen päähine olisi ollut hyvä. Auringonpaahteessa taisi pieni auringonpistoskin tulla. Rentoutumisvaiheessa pääsi lähelle taivasta ja tiesin, etten unohda sitä tunnetta ja hetkeä koskaan.

Tämä oli ensimmäinen kerta joogassa, pilatesta olen tehnyt enemmän. Hengitystekniikka oli ainakin erilainen, en päässyt ihan selvyyteen, miten olisi pitänyt hengittää. Mutta ohjaaja muutaman kerran komensi hengittämään nenän kautta sisään ja ulos. Siinä hengitellessäni tuli vähän huimaava olo ja ajattelin, ettei tainnut ihan oikein mennä. Tutkiskelin asiaa sitten jälkikäteen, koska olen ymmärtänyt hengityksen olevan tärkeä osa joogaa. Ja kyllä, hengitysharjoitukset (pranayama) ovat keskeinen osa joogaa ja sitä pidetään kehon ja mielen hyvinvoinnin edistämisen tärkeänä välineenä. Hengitystekniikoita on monia erilaisia ja jo parin minuutin harjoituksella päivittäin saa tuloksia. Hengitysharjoitusten ideana on siis saada parasympaattinen hermosto aktivoitumaan, jolloin keho rauhoittuu ja elimistön stressitila laskee. Hengityksen merkityksestä lueskellessani huomasin sen merkityksen myös muiden lajien kohdalla. Minulle on aina ollut vaikeaa saada juoksun aikana hengitys luonnolliseksi ja nyt joudunkin siis harjoittelemaan tätä hengitysasiaa myös juostessani. Kerron tuloksista sitten myöhemmin!

Päivän saldona oli siis kahden uuden lajin kokeilu, joista kumpikin yllätti positiivisesti ja joista molemmista jäi jotain sukanvarteen. Suppailua olen käynyt jo toistamiseen kokeilemassa ja aion viedä myös lapseni sitä kokeilemaan! Hengittelyt ovat vielä alkutekijöissä..